Permakulttuuria Tenerifellä

Viinintutkimisen myötä annoin pikkusormen asemasta vähitellen koko käden. Palasin ”takaperin” juoman ja ruoan alkulähteille, eli pelloille ja viljelyksille.

Permakulttuuri ideana on kiinnostanut minua jo varmaan 10 vuotta. Olen istunut juttelemassa ystävieni Editin ja Efremin kanssa ja katsellut heidän villinnäköistä puutarhaansa, missä rehottavat kaikennäköiset ja  kokoiset puut, pensaat, perunat, sipulit, yrtit ja vihannekset. ”Syötävää metsää”.

Samanaikaisesti olen katsellut ympärilleni saarella, missä on kaikkialla hyljättyjä viljelysmaita. Taloudellisen tilanteen huonontuessa, monet saarelaiset ovat palanneet hyödyntämään perheen omistamia entisiä viljelyksiä. Monella saarella ovat kunnat alkaneet välittää hyljättyjä maita halukkaille viljelijöille.

Permakulttuuri, joka täällä käsitteenä oli vähän outo vielä vuosia sitten, alkaa herättää mielenkiintoa varsinkin nuorten viljelijöïden keskuudessa.

Mikä permakulttuuri?

Mitä on sitten permakulttuuri. Lyhyesti sen voisi sanoa olevan viljelemistä yhteistyössä luonnon kanssa.

Permakulttuuri käsitteen taakse kätkeytyy austraalialainen Bill Mollison, joka on käyttänyt koko elämänsä Planeetan luonnollisen tasapainon palauttamiseen. Muitakin on.

Arafolaisella luomutilalla ja uuden ajan koulutuskeskuksessa Manantial de Tara panostetaan permakulttuuriin. Tilalla muutti muutamia kuukausia sitten pariskunta, Jana ja Will Loughran, jotka mm. opettavat permakulttuuriin liittyviä asioita. Will on asunut ja työskennellyt usealla mantereella ja tietää perinpohjin mitä tarvitaan ja miten toimitaan. Jana on liittynyt hänen mukaansa Brasiliassa. Ennen Tenerifelle tuloaan he pysähtyivät joksikin aikaa La Palmalle.

Olin kuunnellut heitä pariin otteeseen eri yhteyksissä. Sitten Manantial de Tara tarjosi mahdollisuuden intensiiviseen ja käytännölliseen viikon kestävään kurssiin. Niin opin mikä on tärkeää ja mistä aloitetaan.

Olennaisinta

Ensimmäinen avain on ”tarkkailu”. Jos mahdollista, siihen on käytettävä vuosikin, ennen kuin aletaan toimia. Luonto kertoo ja näyttää mitä se haluaa. Vuoden aikana merkitään muistiin tuulen ja auringon suunnat, olemassa oleva kasvillisuus, mahdolliset kosteat tai kuivat paikat.

Sen jälkeen tehdään ”pohjapiirros”, suunnitelma”. Ojat ovat tärkeitä, koska niillä ohjataan palstan/viljelysalueen sisäisen veden kerääntymistä oikeisiin paikkoihin.

Opetellaan tuntemaan mitkä kasvit viihtyvät yhdessä. Tarkistetaan, että palstalla on puita, jotka antavat varjoa pienille ja kehittyville kasveille. Kun kylvetään siemenet, käytetään esim spiraalin muotoista ”penkkiä”, koska siinä on todettu kasvien viihtyvän parhaiten. Ei ole olemassa rikkaruohoja. Näiden kasvien avulla luonto kertoo esim. maan laadusta. Ylimääräiset kasvit leikataan pois ja jätetään maan pinnalle. Viljelysmaa on aina peitetty. Pyrkimyksenä on päästä pois kovasta työnteosta, ja antaa maan ja kasvien hoitaa itse itsensä. Will sanoikin, että hyvin suunnitellulla ja toteutetulla tilalla työnteko supistuu ajallisesti yhteen kuukauteen vuoden mittaan.

Kävimme katsomassa Taran viljelyksiä aina joka kerran  tajuttuamme uuden asian. Kompostin valmistaminen ja kastematojen pitäminen kuuluvat olennaisena osana tähän viljelytapaan. Kastemadot ovat täystyöllistettyjä, samoin kuin kanat, jotka muokkaavat maata.

Aloitimme joka aamu klo. 10.00 ja lopetimme illalla klo. 19.00 ja klo 20.00 välillä. Viisi päivää. Totesin, että paitsi viljelyä, permakulttuuriin liittyy olennaisesti monia muitakin luonnon- ja ihmisläheisiä asioita. Siihen voi esim. liittää taloudelliset ratkaisut ja henkiset näkemykset. Kaikille on tilaa maailmassa. Luonnon kanssa yhteistyössä toimiessa, ruokaa riittää useammille. Entiset toimintamallit, kuten esim. ”talkoot” heräävät henkiin. Permakulttuuria varten voi riittää oma pieni parveke, tai ikkunalauta. Kysymys on ihmisen suhteesta elämään.

Diploomina siemeniä ja luonnollista lannoitusainetta

Kurssiviikon päätteksi emme saaneet diploomia, vaan hyvin käyttökelpoisia lahjoja. Will antoi kullekin pullollisen ”matopissaa”, eli kompostista herunutta nestettä,  josta veteen laimennettuna tulee 30 litraa lannnoitusainetta. Saimme runsaasti erilaisia siemeniä, tarpeeksi oman ”syötävän metsän” kylvämiseen.

Perustimme Facebookiin ryhmän, ja päätimme jatkaa tapaamisia, jotta ”henki pysyisi yllä”.

Ja minä -  päätin rueta katselemaan mahdollisuutta löytää paikka sille ”syötävälle metsälle”. Vuokrapuutarhaan ei saa istuttaa puita. Mutta siihen saakka aion viljella amaranttia salaattieni ”varjopuiksi”.

Kuviani permakulttuuriviikolta  (katselua varten valitkaa "bildspel)

Manantial de Tara  

Syyskuu 2012 ©Gracia Penttinen
Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan